torstai 26. huhtikuuta 2012

Pohojammaa tuluvii

Jiihaa! Siinä se on, yli laitojen vyöryävä Mosala kuljettaa (yllättävän puhtoisen väristä) valtavana vellovaa vesimassaa kohti Pirttikosken turbiineja päätyen lopulta Pohjanlahteen:

Kauden avauksesta ei ole vieläkään varmaa kerrottavaa. Killekuljetusten mukaan mennään ja siltä osastolta odotellaan varmistuksia. Ensi viikolla ollaan hyvin paljon viisaampia.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Pyydysten merkintä pakolliseksi

Huhtikuun alusta lähtien seisovien ja kiinteiden pyydysten merkintä tuli pakolliseksi. Kalastuslain uusitun 33 pykälän mukaan pyydykset on merkittävä niin, että ne ovat selvästi muiden vesillä liikkuvien havaittavissa. Vesiliikenteen käyttämillä alueilla pyydysten merkinnälle asetetaan tiukemmat vaatimukset kuin muilla vähemmän liikennöidyillä vesillä tai alueilla, joilla pyydysten ei katsota haittaavan liikennettä tai vesialueen muuta käyttöä. Eri pyydystyyppien merkinnälle on asetettu erilaiset vähimmäisvaatimukset.

Merkintä vesiliikennealueilla:

Vesiliikenteen käyttämillä alueilla muut kuin pintapyydykset on merkittävä vähintään 1,2 metriä veden yläpuolelle ulottuvalla ja salkoon kiinnitetyllä neliön muotoisella lipulla, jonka sivun pituus on oltava vähintään 20 cm. Salossa tulee olla lisäksi heijastin.

Pintapyydyksen merkki on samanlainen, mutta siinä on oltava edellä kuvattuja lippuja kaksi päällekkäin asetettuina. Kalastuslain 39 §:n yleiskalastusoikeutta (onginta, pilkintä, läänikohtainen viehekortti) koskeva kielto kalastaa 50 metriä lähempänä selvästi merkittyä pyydystä tarkoittaa pintapyydystä.

Yli 10 metriä pitkä pyydys on merkittävä merkillä molemmista päistään. Sen lisäksi pintapyydyksissä pitää olla vähintään 120 metrin välein välikoho.

Merkintä muilla vesialueilla:

Muilla vesialueilla pyydysten merkiksi riittää vähintään 15 senttimetriä veden pinnan yläpuolelle ulottuva koho tai vähintään 40 senttimetriä veden pinnan yläpuolelle ulottuva lippu, jonka lyhyin sivu on vähintään 15 cm.

Rapumerralle riittää pienempi, vähintään viisi senttimetriä veden pinnan yläpuolelle ulottuva koho. Pyydysten kohomerkit eivät saa olla väriltään läpinäkyviä.

Nimi ja yhteystiedot:

Pyydyksiin on jatkossa merkittävä kalastajan nimi ja yh­teystiedot. Asetuksen mukaan nimi ja puhelinnumero tai postiosoite on merkittävä pyydyksen uloimman kohon tai lippusalon yhteyteen. Lisäksi on käytettävä kalastusoikeu­den osoittavaa merkkiä missä sellaiset ovat käytössä.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Aprilli Ojalassa

Vettä näkyvissä jo jäiden keskellä. Voimakas virtaama syö nopeasti jäätä koskien niskoilta, joten kohta jo päästään tekemään kevään ensimmäisiä heittoharjoituksia.