perjantai 7. marraskuuta 2014

Pilkkikelejä

Vielä viime viikonloppuna oli suunnitelmissani käydä nyt lopppuviikolla soutu-uistelemassa joella, kun tuo venekin olisi koeverkotusten jäljiltä vielä sopivasti paikan päällä valmiina. No, eipäs onnistunut uistelut vallitsevan säätilan vuoksi. Sitävastoin syksyn ensimmäinen pilkkikeikka tuli tehtyä tänään.
Muutaman päivän napakat pakkaset ovat vetäneet ainakin pienemmät järvet ja lammet jo kantavaan jääpeitteeseen. Yritystä oli jopa saada narrattua syöttikalat ismete-vapoihin, mutta yritykseksi se jäi. Ei nypyn nyppyä koko aamuna.
Joskus ennenkin kalan syönti on ollut täysin kadoksissa syksyn ensijäillä, vaikka sen pitäisi olla aivan parasta pilkkiaikaa.

Huomasin viikolla myös edellisen blogipäivityksen olevan puolen vuoden takaa. Monenlaista on tuona aikana tapahtunut, mutta päivitykseen asti ei nähtävästi ole ollut tarvetta. Siispä lienee sopiva aika siirtää blogikirjoittelut näin virallisestikin määrittelemättömän pituiselle tauolle. Katsotaan, mitä huominen tuo tullessaan. Ajatuksena on kuitenkin jättää vanhat tekstit elämään ja päivitellä ajankohtaisia asioita pelkästään facebookkiin.

Muutama räpsy Kortelammelta tänään: