tiistai 31. joulukuuta 2013

2014

Elämyksellistä ja tapahtumarikasta Uutta Vuotta 2014 kaikille Kaustisen kalastuskunnan vesillä liikkuville!



Ismete-tapahtuma jouduttiin siirtämään heikkojen jäiden ja talvitulvan vuoksi johonkin tulevaisuuteen.
Suunnitelmissa on yrittää uudelleen tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Tarkempaa lisätietoa tulossa lähiaikoina.

-Mika

tiistai 10. joulukuuta 2013

Pää auki

Itsenäisyyspäivän ohjelmaan kuului hyvin monella suomalaisella taas kerran sohvalla löhöäminen tuttujen ja turvallisten ratkaisujen äärellä tuntematonta sotilasta ja hienointa iltapukua etsien.
Ehkä näin osalla meistäkin, mutta ennen tuota iltaohjelmaa oli tiedossa aamuksi sovittu koereissu Kimmon ja Teemun kanssa paikkakunnan ehkäpä saalisvarmimmalle haukijärvelle.
Jää kesti ja jotain saalistakin lopulta tuli hiljaisen aamun jälkeen.
Lunta tulikin vähän enemmän...


Joulun pyhien jälkeen sitten viimeistään palataan hauen täkyonginnan pariin kalastuskunnnan järjestämässä ismete-päivässä 29.12.2013.
Tilaa on edelleen muutamalle asiasta kiinnostuneelle.
Laittakaahan viestiä eteenpäin!
Saalistakuuta ei sentään anneta, mutta hyviä vinkkejä ja opastuksia on luvassa tekniikkaan ja välineisiin liittyen.