perjantai 7. marraskuuta 2014

Pilkkikelejä

Vielä viime viikonloppuna oli suunnitelmissani käydä nyt lopppuviikolla soutu-uistelemassa joella, kun tuo venekin olisi koeverkotusten jäljiltä vielä sopivasti paikan päällä valmiina. No, eipäs onnistunut uistelut vallitsevan säätilan vuoksi. Sitävastoin syksyn ensimmäinen pilkkikeikka tuli tehtyä tänään.
Muutaman päivän napakat pakkaset ovat vetäneet ainakin pienemmät järvet ja lammet jo kantavaan jääpeitteeseen. Yritystä oli jopa saada narrattua syöttikalat ismete-vapoihin, mutta yritykseksi se jäi. Ei nypyn nyppyä koko aamuna.
Joskus ennenkin kalan syönti on ollut täysin kadoksissa syksyn ensijäillä, vaikka sen pitäisi olla aivan parasta pilkkiaikaa.

Huomasin viikolla myös edellisen blogipäivityksen olevan puolen vuoden takaa. Monenlaista on tuona aikana tapahtunut, mutta päivitykseen asti ei nähtävästi ole ollut tarvetta. Siispä lienee sopiva aika siirtää blogikirjoittelut näin virallisestikin määrittelemättömän pituiselle tauolle. Katsotaan, mitä huominen tuo tullessaan. Ajatuksena on kuitenkin jättää vanhat tekstit elämään ja päivitellä ajankohtaisia asioita pelkästään facebookkiin.

Muutama räpsy Kortelammelta tänään:

maanantai 5. toukokuuta 2014

Kesäkalastuskauden avaus 2014

Kesäkauden avaus pidetään perjantaina 23.5. kello 18.00
Kaikki kalastus on kielletty 14.5. klo 12 alkaen aloitukseen saakka Nuolisessa sekä Perhonjoen Markun-, Mosalan- ja Ojalankoskilla (ja 100m koskien ylä- ja alapuolilla).
Kalastuslupia myy mm. Eräkellari, Teboil, Rautia ja HHsport Kokkola. Lisätietoja kalastusluvista nettisivuilla.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Lopun alla

Vesisade ropisee peltikattoon kelien ollessa muutenkin viime aikoina niin kovin keväiset. Huolimatta siitä tosiseikasta, että elellään vasta maaliskuun alkupuolta.
Tämä kuluva talvi on kyllä ollut kaikinpuolin todellakin poikkeuksellinen jos puhutaan sääolosuhteista. On ollut talvitulvaa, talvimyrskyä, muutamaan otteeseen jopa hieman luntakin ja onneksemme se tammikuun rapsakka pakkasjakso, että ylipäätään päästiin pilkkijäille.
Nyt vaan ollaan tultu lämpimien säiden jatkusessa varsinkin virtaavilla vesillä siihen pisteeseen, että mikäli kunnon yöpakkasia ei kohta ala kuulumaan, loppuvat jäät aivan kokonaan. Seisovammilla vesillä tilanne on onneksi vielä aivan kohtuullinen, olipa kuulemma eräät urhot (lue: hullut) tänäänkin ajelleet Vissavedellä henkilöautolla - siis jäällä!.




Tällä viikolla olemme ehtineet työkaverini kanssa pariinkin otteeseen ismetelöimään Kalaveden haukirikkaille vesille.
Ojan tuoma virtaava vesi on syönyt järven jäät jo todella heikkoon kuntoon ja tällä hetkellä yli puolet alasta on sulaa vettä. Jotain jäiden huonosta tilasta kertonee sekin, että tänään jouduin turvautumaan harvoin päällä pitämiini kelluhaalareihin ja jopa naskalit riippuvat kaulalla. Tuota yhdistelmää ei olekaan nähty sitten viimesen Raippaluodon reissun (2004).

No, kuivin sukin kuitenkin selvittiin molemmat ja muutama kunnon vetokin tuli keskipäivän syöntipiikkiin. Ei taaskaan mitään jättiläisiä, mutta sitä Kalaveden peruskoon pyöränpumppuhaukea kokoluokassa 4-6 kg kävi jäällä kääntymässä muutamia ja samanverran myös vielä pienempää puikkaria.



Jos yöpakkaset yllättävät ja aikaa löytyy, niin ehkäpä tuonne vielä kerran jaksaa vapapulkan kantaa. Muuten ovat tämän talven ismetelöinnit paketissa.


Toivottavasti kaikki täkykalastajat muistaisivat vapauttaa isommat hauet takaisin. Ruokakalana sellainen kilon-parin puikkari on paljon parempi vaihtoehto.


maanantai 3. maaliskuuta 2014

VUOSIKOKOUS!

KOKOUSKUTSU

Kaustisen kalastuskunnan VUOSIKOKOUS pidetään maanantaina 24.3.2014 kello 18.00 Kaustisen kunnantalolla.
Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kokouksen pöytäkirja pidetään nähtävillä Kaustisen kunnantalolla 31.3.-14.4.2014 välisen ajan.

Hoitokunta

Kaikki kalastuskunnan asioista kiinnostuneet, olette tervetulleita keskustelemaan ja kuuntelemaan!

perjantai 31. tammikuuta 2014

Hauki oli kala!

Lauantaina 25.1., kolmannella yrittämällä pääsimme kuin pääsimmekin lopulta pitämään kauan puheissa pyöritellyn ja myös tarpeelliseksi arvellun hauen täkypilkkitapahtumamme.


Kalusto: Vapa, jossa normikela, nojaa tärpinilmaisinyksijalkasähköputkitsydeemiin. Jään alla tuplakoukkuperukkeessa kiinni "pieni" särki. Ole hyvä ja syö, Hauki!

Vaikka muutaman asteen pakkanen ja kipakka tuuli jaksoivat muistuttaa osallistujia vallitsevan vuodenajan realiteeteista, voitaneen päivän antiin olla palautteen perusteella kaikin puolin hyvin tyytyväisiä.
Kalaa nousi jopa arvioitua enemmän ja mikä hienointa, kalojen keskikoko oli jotakuinkin tuplasti aiempien kokemusten pohjalta oletettua isompi!
Mitään jättiläisiä ei tällä kertaa jäälle noussut, mutta 3-5 kilon haarukkaan sopivia rönttösiä kävi jäällä kääntymässä lopulta toistakymmentä ja suurimmat punnitut ja näin tilastokelpoiset olivat nuorimman osallistujan 4,2kg, toisiksi nuorimman 4,0kg ja vähän vanhempien kalaeemeleiden 3,9kg, 3,7kg ja 3,5kg.
Kaikkia, isoimpiakaan kaloja emme toki viitsineet punnituksella kiusata.



Kimmon ammattimaisesta suhtautumisesta tähän harrastuksenhaaraan saimme todennäköisesti jokainen meistä paikalla olleista ammennettua paljon oppia ja uskoa lajin tekniseen puoleen ja välineistölle asetettuihin vaatimuksiin: Esimerkiksi, kuin käsikirjoitettuna päivän epistolaan, saimme todistaa tarpeeksi tukevien perukkeiden merkityksen, kun allekirjoittanut katkoi puoleen tuntiin kaksi (2) kertaa omat siimansa johtuen pelkästään siitä, etten ole viitsinyt laittaa vapoihini PAKSUUN kuitusiimaan teräsperukkeita koukkujen jatkoksi...

Päivä sisälsi siis käytönnön opastusta ismete-kalastuksen maailmaan välineistön rakentamisesta sen pyyntiin laittamiseen ja onneksemme myös aktiivisten kalojen ansiosta saaliin väsyttämiseen. Kaikki osallistujat saivat kotiinviemisinä ismetevavan, tärpinilmaisimen sekä perukkeen koukkuineen.
Osallistujia oli sopivasti kymmenen, joiden lisäksi paikalla piipahti touhua ihmettelemässä liki saman verran muuta porukkaa. Kiinnostusta tapahtumaa kohtaan oli moninkertaisesti, mutta ilmeisesti kynnys ilmoittautua osoittautui liian korkeaksi. No, jospa ensi kerralla sitten.

Tapahtumaa sponsoroi Kokkolan Halpa-Hallin eräosasto (HHsport) välineiden muodossa. Ismete-kalustoa voikin siis jokainen käydä täydentämässä asiantuntevalla opastuksella kyseisessä putiikissa!

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten lopuksi muutama räpsy tapahtumapaikalta. Osallistujien puolesta tuli toivomuksia vastaavan tapahtuman järjestämisestä uudelleen. Ismete-kalastusta kohtaan on selkeästi kiinnostusta ja yritämme vastata kysyntään mikäli vain suinkin sopiva aika ja paikka löytyy keväämmällä.


Aamun ensimmäisiä vetoja


Oisko kolme puoli, ei viitti punnita...


Kimmo opastaa syöttikalan oikeaa asettamista koukkuihin.


Filettä mummolle.


Juusolla nakertaa.


Vaaka ei valehtele


Siimat tiukalle ja kohta lähtee vastaisku!


Järven villi asukki


V A S T A I S K U !


Päivän ohjelmaan sisältyi myös muuta oheistoimintaa...


Kala kiinni ja väsyttely voi alkaa



perjantai 3. tammikuuta 2014

Ismete-tapahtuman uusi ajankohta!

Uusi ajankohta ismetetapahtumalle!:

Kaustisen kalastuskunta järjestää Ismete / haukipilkki – tapahtuman Kaustisella lauantaina 25.1. kello 9 alkaen.

Päivän aikana tutustutaan jään päältä tapahtuvaan hauen täkyongintaan, eli niin sanottuun Ismete-kalastukseen.
Oppaanamme toimii "Hauki-Kimmo", Kimmo Salo.

Osallistumismaksu 5 euroa sisältää kalastusluvan, syöttikalat sekä vavan ja koukut, jotka saat mukaasi päivän jälkeen!
Osallistujilla tulee olla oma avo- tai hyrräkela, johon on puolattuna kestävää siimaa muutaman kymmentä metriä. Muu tarvittava kalusto sisältyy osallistumismaksuun.

Ilmoittautumiset 20.1. mennessä numeroon 0451316175 tai perhonjoki@gmail.com (max.10 osallistujaa)
Tapahtuma on tarkoitettu ensisijaisesti nuorille, mutta mukaan otetaan aikuisiakin, mikäli tilaa vain on.

Jää- ja säävaraus (15cm /15ºC).

Tervetuloa!