Lakkautusvasaran alla kohtaloaan odottavan lentosotakoulun mölinämankelit suorittavat liki jokapäiväistä rusettiluisteluaan jossain pilvien päällä kilvoitellen kevään aktivoimien varisten kanssa päivän taustaäänikuninkuudesta. Jostain lähestyy etelästä pesämäseudulleen matkaava, vaiko jo sinne saapunut joutsenpari kovaäänisesti kalkattaen. Isoharjua jyrsivä maansiirtokoneisto jyskyttää tasaista valitusvirttään jossain lännessä.
Jos on tammikuun pakkasilla elo hiljaista järvenselillä ja metsissä, niin kylläpä vain lähestyvä kesä saa eloa ja ääntä luontoon ihan ilman tuota ihmisen aiheuttamaa koneellista tukeakin, joka taitaa tälläkin kertaa viedä voiton - jos ei voluumissa, niin ainakin häiritsevyydessään.
Vissavedellähän tässä siis ollaan, ja suorittamassa aikatauluun suhteutettuna varsin perinpohjaista tutkielmaa aiheesta "syökö kala vai ei?". En tiedä mikä hulluus saa laiskan tarpomaan yli järven ojalle saakka kokemaan onneaan, josko nämä Vissaveden äärimmäisen arvoitukselliset ahvenet juuri tänään suostuisivat avaamaan suutaan sen verran, että edes yhden mallikalan saisi kotiin viemisiksi. Hulluutta siksikin, että hyvin harvojen tiedetään näitä kaloja käyttävän ihmisravinnoksi. Ei kuulemma kelpaa koirillekaan, kissoista puhumattakaan... Liioitteluako tuo.
No, ei ollut ojassa elämää tänään ja mitä ylemmäs yritti, sitä vähemmäs vesi kävi. Ei ole kuulemma ollut eloa koko talvena, eikä edellisenäkään. Mikä lie syynä, mutta ennen wanhaan tämä ojauoma oli kyllä aivan parasta pilkkialuetta keväisellä Vissavedellä. Ei sieltä järven puolelta juuri saaliita noussut. Nyt on vaaka kääntynyt toisinpäin. Epäilevät turvenevojen tuomaa moskaa syyksi ja ojan monttujen täyttäjäksi...
Järven puolella oli muitakin siellä keskikivien tuntumassa. Taisivat joitain kalojakin saada. Ainakin ovat saaneet aiemmin talvella. Tuohon keskivien reikäjuustoon en tuntenut tarvetta alkaa kairata sattumakalojen toivossa enempää reikiä, joten marssini jatkui kierrellen saarten syrjiä nälkäisen parven tavoittamisen toivossa. Ja pikkuhiljaa päivän edetessä edes sen ensimmäisen tärpin tavoittamisen toivossa. Ankaran yrittämisen palkitsee lopulta kaksi kissankalaa ja tietenkin lähtörannan tuntumasta. Niinhän se menee, ensin kierretään koko järvi ja sitten otetaan mallikalat auton vierestä.
Mikäpä sen viihteellisempää, kuin viettää keväinen aamupäivä pilkillä istuen ja elosta nauttien. Tällä kertaa viihdearvoa ehkä hieman laski sateentuhnu ja kalojen yhteistyöhaluttomuus - mutta sellaista se on joskus Vissavedellä. Tervemenoa pilkille!
Asiasta toiseen: Ei ole kalastusluvat vielä edes myyntiin ehtineet, kun jo kuuluu mutinaa kohonneesta lupahinnasta. Ja siis pelkästään lohikalaluvan vuosilupaa on nostettu, kympillä. On se kumma, että näitä löytyy... mikähän olisi sopiva hinta? Oisko nolla euroa ja 10 kiloa lohifilettä päälle? Ei luulis olevan neljäkymppiä liikaa,kun sillä saa kuitenkin koko vuoden kalastaa järvellä ja joella, joihin molempiin istutetaan kirjolohta. Saalisvarmaan on hyvä. Opasteet ja infot löytyy rannoilta, luvasta ja netistä. Koskille on tehty polut kulkua helpottamaan. Lisäksi on mahdollisuus uistella kuhaa ja verkottaa ja vieläpä sorsastaa. Samaan rahaan.
Vuosikokous nämä asiat päättää ja jos hinnat ei täsmää, niin kokoukseen vaan porukalla! Lasketaan hinnat kilpailukyisiksi, esim. viiteen euroon. Samalla päätöksellä loppuu sitten myös istutukset ja vaihtuu kalastuskunnan juoksupojan nimi, osoite ja puhelinnumero.
