tiistai 26. kesäkuuta 2012

Sivupuroja tonkimassa

Valtavia saaliita ja porsaiden kokoisia lohia pursuavia saalisraportteja jos kaivattaisiin, niin niitä kirjoittamaan kyllä laittaisin jonkun muun kuin itseni, sillä kovin tavanomaisia ja rauhallisia nämä kalakäyntini tuntuvat yleensä olevan. Eikä sitä kunnon kalamiehen tapaan viitsisi alkaa sentään valehtelemaan saaliitaan...

Tänään kuitenkin tuli piipahdettua pitkästä aikaa yhdellä Perhonjoen sivuhaaralla hätäisesti kokeilemassa taimenten ottihaluja. Blancoblanco oli illan saldo totuttuun tapaan, mutta merkittävin illan anti oli kiistatta havaita myös Kaustisen vesillä olevan mahdollista harrastaa soutamisen lisäksi myös pintovien taimenten perhokalastusta pintaperhoilla ylävirtaan heitellen keveillä välineillä, ohuilla piuhoilla ja pienillä perhoilla.
Mistään kalkkivirrasta toki ei ollut kyse, vaikka edellä mainittu kalastustekniikka onkin peräisin Englannin kuuluilta kalkkivirroilta ja jostain vuosilta maito ja nakki.

Seuraava keikka samoille vesille heitellään pari luokkaa ja kolme jalkaa lyhyemmillä kepeillä, jotka toivottavasti tuovat linssin eteen jotain elävämpää materiaalia kuin nämä pari alla olevaa.


1 kommentti:

  1. Kuvan sivujoki kovinkin tuttua seutua ja taimenkanta on ollut melkoisen mukavassa nousussa jo muutaman vuoden. Toivotaan, että kalastajat ymmärtävät palautella taimenet takaisin jokeen, niin saamme nauttia pikkujoen koskisaaliista pitempään. Itselläni tämän kesän saldo kyseiseltä joelta tällä hetkellä reilut kymmenen taimenta, keskikoko noin 35 -40 cm, yhden +50cm olen saanut ja kauniisti kaikki kalat takaisin laittanut,väkäsettömillä kun olen kalastellut. Hienoja kokemuksia on joki tarjonnut jo vuosia!

    VastaaPoista