sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Tiku ja Täky

Heipparallaa
Nyt on vihdoin virukset selätetty ja päästiin avaamaan tämä täkyonkikausi. Onneksi on kevät myöhässä niin paljon, että vielä on aikaa onkia jään päältä pari viikkoa. Sitten siirrytäänkin sulan veden kalastukseen.
No, välineiden testaamisen merkeissä tehtiin eilen illansuussa pikainen pisto lähivesille. Pientä virittelyä tuntui vielä kamppeissa olevan, mutta ihan kohtuullisesti toimivat kuitenkin.
Jotain aloittelijan tuuria oli nähtävästi taas liikkeella, kun tehokasta kalastusaikaa tarvittiin peräti sellaiset viisi minuuttia ja ennätyshauki oli koukussa kiinni.
Ja tulihan se lopulta jäälle, vaikka hieman säätämistä oli pään sovittamisessa kuusituumaiseen reikään. Vettä oli jään alla korkeintaan 30 cm, mikä ei ainakaan auttanut asiaa.

Uudet kalastuskortit on valmiit. Toimitan vuoden 2013 lupamateriaalit luvanmyyntipisteisiin tulevalla viikolla.


Silakat. Isomman mitat: 112cm / 9,55kg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti